TERVETULOA!


Kasvattajanimeni FIN* DEIMOS on Mars-planeetan toinen kuu sekä myöskin Mars-jumalan tultasyöksevä sotaratsu veljensä Phoboksen kanssa. Deimos nimi on alunperin myönnetty vuonne 1999 Heli Suomelalle ja Johanna Sirolalle. Heli Suomelan yllättävän kuoleman jälkeen Johanna ehti kasvattaa yhteensä 17 manx/cymric ja metsäkissa-pentuetta ennen kuin menehtyi itse syyskuun 2008 alussa syöpään monivuotisen taistelun jälkeen.

Minä, Jasmin Etelämäki, kolmekymppinen helsinkiläisnainen, lupasin jatkaa Johannan kasvatustyötä. Aloittaessani luonani olivat syntyneet Deimos-kasvattajanimelle italialaiset skootterit -pentue ja italialaiset autot -sijoituspentueet. Tällä hetkellä minulla on kotonani kolme Deimos-metsäkissaa, Riva, Vespa ja Vanja. Vanhempieni luona maalla asuu edelleen elämänsä kunnossa ensimmäinen kissaystäväni, 14-vuotias "Kisu", joka tuotiin noin yksivuotiaana kulkurikollina eläinlääkäriäitini kotivastaanotolle auton yliajamana ja jäi toivuttuaan lapsuudenkotiini asumaan.

Aluksi olen toteuttanut Johannan suunnitelmat ja jatkan nyt niiden jälkeen itsesuunnitelluilla yhdistelmillä Johannan hienoon kasvatustyöhön nojaten. "Uudet" Deimos-pentueet tunnistaa erilaisista nimistä. Johannalla oli tapana nimetä metsäkissat moottoriliikennevälineiden ja Manx/Cymric-kissat erikielisten sanontojen mukaan ja omien pentueitteni kanssa olen siirtynyt kirjojen maailmaan, luvassa on siis kaunokirjallisuutta ja erikielisiä satuja.

Kasvatuksen saloihin tutustuminen on tuonut mukanaan muun muassa näiden sivujen tekemisen opettelun, lisää tekstiä ja kuvia on tulossa hiljalleen.

Itselleni metsäkissat ovat rotuna tutumpia kuin manxit ja cymricit. Näitä luonteeltaan supersympaattisia kissoja kasvatetaan kuitenkin Suomessa niin vähän, että olen päättänyt jatkaa niiden kasvattamista pienimuotoisesti toistaiseksi. Kuulen jatkuvasti Deimos-kasvattien omistajilta hauskoja juttuja manxien ja cymricien päättäväisestä ja ihmisrakkaasta luonteesta ja tämän rodun edustajat ovat alkaneet kiehtoa minua yhä enemmän.

Toivon, että Deimos-kissat ovat jatkossakin terveitä ja hyväluonteisia lemmikkikissoja, joilla on jotain annettavaa oman rotunsa kehitykselle.

Erityisen tärkeänä pidän kissojen terveyttä ja hyvää hoitoa pennusta pitäen. Osa kissoistani asuukin vastuullisissa sijoituskodeissa lähellä minua. En halua kasvattaa kotonani asuvien kissojen määrää liian suureksi ja minusta on tärkeää, että erityisesti kasvatuskissoja ja niiden pentuja kohdellaan perheenjäseninä ja rakkaina lemmikkeinä elämän alusta alkaen.

Iso kiitos kaikille ihanille Deimos-kasvattien omistajille ja Johannan kasvattajaystäville neuvoista, joustavuudesta ja tuesta Deimos-kasvatuksen jatkamisessa!

Alla Heikki Siltalan kuvassa kissatuomari Arja Martikainen, Myrtti ja minä Norjalaisen metsäkissa ry:n esittelynäyttelyssä Kotkassa alkuvuodesta 2009.